Tänään juhlitaan Madronia!

Vaikka Madron kirjoitetaan olevan 21.9, useimmat juhlivat sitä syyspäiväntasauksena, eli tänään. Madron on siis viimeisen sadonkorjuun juhla, vielä voit keräillä hedelmiä sekä juureksia, myös jotkut yrttitarhan yrtit säilyvät ensimmäisiin pakkasiin, vaikka osa voi jo olla rispaantuneen näköisiä ja kaikkensa antaneita. Tämän päivän jälkeen talvi alkaa todellakin tehdä tuloaan, joten tänään kannattaa juhlia syksyn värejä ja kiittää kaikesta mitä kesä meille antoi.

Madronia voi juhlia monella tavalla. Jotkut tekevät tilaa talvelle, eli siivoilevat pihansa talvikuntoon ja siistivät ja järjestelevät paikkoja sisälläkin. Kesän viimeiset kukat voi poimia koristamaan huoneistoa, ja tietenkin hyvä ruoka kuuluu aina juhliin. Ruuan voi valmistaa viimeisen sadonkorjuun raaka-aineista, perunat, porkkanat, punajuuret, sipulit, hedelmät... Ja tietenkin nauttia sadonkorjuun antimet yhdessä rakkaiden ihmisten kanssa. Kuten aina juhlissa, tekevät kynttilät ja elävät tulet tunnelman, joten voit sytyttää ulkotulia sekä kynttilöitä illan hämärtyessä. Myös patikointiretki metsään perheen tai ystävien kera on oiva tapa juhlia Madronia. Mukaan kuumaa kaakaota, ja vastaleivottua omenapiirakkaa. Jos lähistöllä on laavu, voi sen nuotion äärellä istuskella ja kertoilla tarinoita menneistä ajoista, keijukaisista, menninkäisistä ja haltijoista... Ehkäpä nekin kokoontuvat kuuntelemaan lähistölle....

Luonnonnoituus

Wiccasta on kirjoitettu kasapäin oppaita ja kirjoja, kun taas luonnonnoidat ovat vailla omaa käsikirjaansa. Vaikka uskonnoissa on paljon samoja elementtejä, ne kuitenkin eroavat toisistaan sen verran, että luokittelen itse itseni ennemmin luonnonnoidaksi, kuin wiccaksi. Luonnonnoituus on ammentanut paljon elementtejä shamanismista sekä kelttiläisyydestä, joten jotain osviittaa luonnonnoidalle voi löytyä näitä kahta käsittelevistä kirjoista. Koska luonnonnoituuteen ei liity kirjoitettuja sääntöjä, muodostuu se jokaisen harjoittajansa mukaan hieman erilaiseksi. Kerään alle hieman jotain informaatiota, jotta luonnonnoituudesta löytyisi edes jotain kirjoitettua tekstiä :) Ihanaahan olisi, jos jos joskus saisi kirjoitettua kokonaisen kirjan, Luonnonnoidan Käsikirjan, ja pystyisi kokoamaan kaiken hajanaisen tiedon yksien kansien väliin. (Jokainen kohta allaolevassa ei sovi kaikkiin luonnonnoitiin, koska jokainen määrittää itse omat toimintatapansa. Olen kirjoittanut yleistävään sävyyn helpottaakseni ymmärtämistä.)

Luonnonnoita ja luonto

Perinteisessä luonnonoituudessa harjoittajalla on syvä yhteys luontoon, ja luonnon kiertokulku on muutenkin erittäin tärkeä osa luonnonnoituutta.  Luonnonnoidat seuraavat hyvin tarkkaan ympäristöään, havainnoivat sääilmiöitä, seuraavat luonnoneläimiä ja saavat näin todella paljon erinäistä tietoa luonnon tilasta. Luonnonnoidat seuraavat kuun vaiheita, vanhan kansan uskomuksien mukaan eri kuun vaiheissa kannattaa tehdä eri asioita. Lisätietoa kuun vaikutuksista löydät täältä . Luonnonnoidat viettävät paljon aikaa luonnossa meditoiden, vaellellen tai vain retkeillen. Jos taas luonnonnoita ei pääse tarpeeksi usein luontoon, on hänen sisällään siihen suuri kaipaus, joka voi tehdä olon melkein sairaaksi. Siksi monella luonnonoidalla on pala luontoa kodissaan, matkoilta kerättyjä kiviä, viherkasveja, leikkokukkia... Mitä vain, mikä tuo palan luontoa huoneistoon.

Vinkki: Säähavaintoja ja muita luonnonilmiöitä kannattaa kirjata ylös, muistiinpanoista voi löytyä myöhemmin erittäin mielenkiintoisia seikkoja.

Luonnonoita ja jumaluudet

Usein luonnonnoita näkee jumaluuden kaikkialla ympärillään, kivissä, kasveissa, ihmisissä, eläimissä. Jumaluus jaetaan maskuliiniseen ja feminiiniseen energiaan, eli Äiti Maahan ja Isä Jumalaan.  Itse koen Äiti Maan läsnäolon voimakkaimmin luonnossa ja siihen liittyvissä asioissa, kun taas Isä Jumalan läsnäolo esiintyy arkipäivissäni, hän on se, jolta pyydän apua murheissa ja suruissa sekä aineellisissa asioissa. Jotkut luonnonnoidat kunnioittavat useampia jumalia ja jumalattaria. Luonnonnoita kunnioittaa myös muita elämänmuotoja. Luonnonhenget, keijut ja haltiat ovat osa ympäröivää maailmaamme, ja tekevät tarpeellista työtä luonnon parissa.

Luonnonnoidan sapatit eli juhlapyhät

Luonnonnoidat juhlivat luonnon kiertokulkua sapatein. Jotkut noidat järjestävät sapatteina erilaisia riittejä, syövät hyvin, polttavat lukuisia eläviä tulia ja sapatin luonteen mukaan lisäävät niihin omia elementtejään kunnioittaakseen luonnon eri vaiheita. Jotkut noidat taas juhlistavat sapatteja hiljentymällä ja sytyttämällä kynttilän, tapoja on varmaan lukuisia erilaisia, niinkuin noitiakin. Alla sapatit päivämäärineen, sapateista neljä on suurempaa juhlaa, tummensin ne selvyydeksi. Pienemmät sapatit osuvat päiväntasauksiin ja seisauksiin

Imbolc 2.2        Kevään heräämisen juhla
Ostara 21.3      Tasapainon, hedelmällisyyden ja kevään alkamisen juhla
Beltaine 1.5      Kesän alun ja kasvukauden alkamisen juhla
Litha 21.6         Keskikesän juhla
Lughnasa 1.8     Sadonkorjuun alun juhla
Madron 21.9      Viimeisen sadonkorjuun juhla
Samhain 31.10   Kesän Lopun ja talven alun juhla. Vainajien muistamisen juhla.
Yule 21.12         Valon palaamisen juhla, vuoden pisimmän yön juhla

Luonnonnoidan päiväpuhteet 


Kun luonnonnoidat palaavat töistä tai koulusta, hoitavat kotiaskareensa ja vaihtavat päivän kuulumisensa perheen ja ystävien kesken alkaa heidän vapaa-aikansa. Mitäs noidat sitten vapaa-aikanaan puuhailevat? Kokosin hieman listaa noitien vapaa-ajanviettotavoista. Jotkin noidat allekirjoittavat suurimman osan listan sisällöstä, jotkut taas eivät. Jokainen luonnonnoita valitsee itse kiinnostavimmat asiat itselleen, mutta yleisesti ottaen voidaan sanoa, että jokin asia listassa on noidan sydäntä lähellä.

- Lääkeyrttien kasvattaminen, keräys, kuivaus ja parantaminen
- Vaihtoehtoiset hoitomuodot, vyöhyketerapia, käsillä parantaminen, akupunktio, aromaterapia
- Ruokayrtit ja villivihannekset, ruuanlaitto puhtaista ja tuoreista raaka-aineista
- Luonnonkosmetiikan valmistus, voiteet, salvat, shampoot, rasvat jne.
- Saippuan valmistus, kynttilöiden valmistus
- Kivien keräily, niiden voimat, ja parantaminen
- Ennustaminen, riimut, tarot-kortit jne.
- Sääilmiöiden ja luonnon kiertokulun kirjaaminen ja havannointi
- Luonnonsuojelu
- Taiteet, maalaus, piirtäminen, kirjoittaminen, musiikki
- Puutarhan hoito, yrttien kasvatus, ruuan tuottaminen
- Retkeily, vaellukset, veneily
- Lukeminen
- Magian tekeminen, loitsut, taiat
- Käsityöt, askartelu

Lista ei ole kaikenkattava, jos sinulle tulee mieleen jotain, joka listasta puuttuu, niin kerro ihmeessä, lisään sen listaan :)

Tässä siis pikainen tietopaketti kaikille kiinnostuneille. Luonnonnoidat joutuvat yleensä keräilemään sirpaleista tietoa ympäriinsä, ja kaikenkattavaa pakettia luonnonnoidille ei suomeksi löydy. Toivotaan, että joskus kaiken oleellisen saisi koottua näppärästi yksien kansien sisään, jolloin tiedon käsitteleminenkin olisi helpompaa :)

Oli synkkä ja myrskyinen yö....

Viime yönä tuuli ja satoi niin, että jokainen seinä natisi ja paukkui. Olin koko eilisen päivän siivonnut keijunpesääni edustuskuntoon, ja oli ihana viettää synkkää ja myrskyistä yötä puhtaassa kodissa kymmenien kynttilöiden loisteessa, teekuppi toisessa ja kirja toisessa kädessä. Syksy on jollain tavalla rauhoittumisen aikaa, luonto hiljenee talvea vasten, ja jää odottamaan uutta syntymää. Odotan kovasti Samhainia, eli Halloweenia, eli Pyhäinpäivää (rakkaalla lapsella monta nimeä) jolloin luonto käy talvilevolle ja on aika muistella jo edesmenneitä rakkaitaan. Tänä vuonna mietin, josko jaksaisin järjestää lastenkutsut, tietenkin naamiaiset :)

Nyt on käsillä viimeiset sadonkorjuun hetket. Sienet ovat jo kutakuinkin hävinneet, mutta juureksia ja hedelmiä vielä riittää. Meidän vanha käppyräinen omenapuumme ei viime vuonna antanut satoa, mutta harvennus auttoi asiaa, ja tänä vuonna omenia on enemmän kuin tarpeeksi. Ei muuta kuin vanhat kunnon omenaviinit käymään :)

Huuto.netistä huutamani pitsimekko pääsi ensimmäiselle kierrokselleen, se oli ehkä vähän lyhyempi kuin ajattelin, ei auta paljoa pyllistellä, jos haluaa säilyttää jotain omana tietonaan :D Sain viikonloppuna kehuja tukkani väristä irakilaiselta pitsanpyörittäjältä,  ja kun kerroin värin olevan hennaa, hän oli erittäin innostunut asiasta. Jostain syystä hän luuli, että henna on Suomessa kielletty aine, ja hämmästyi, kun kerroin, että sitä voi tilata netistä. Mutta hauskaa syyspäivän jatkoa jokaiselle lukijalle!

Keijupuutarhan kesämuistoja

Jostain syystä vaikken ikinä päälleni pastellivärejä laittaisikaan, kylvän niitä ympärilleni surutta. Puutarhaani huolin vain pastelleja, sisustukseni on iloinen sekamelska hempeitä vaaleanpunaisia ruusuja, mintunvihreitä tyynyjä, vaaleanpunaista ruutukuosista tapettia, vaalean turkooseja peittoja ja läjäpäin kynttilöitä. Sisustan keijunpesääni lämpimällä rakkaudella ja lapsenomaisella kädellä. Haluan elämääni ripauksen vaaleanpunaista taikaa ja ruusuntuoksua.

Vaaleanpunainen on lempeyden ja rakkauden väri. Keräämällä sitä ympärilleen ihminen tuntee olonsa lapsellisen onnelliseksi ja iloiseksi ympäristössään. Se on ehkä hieman naiivi väri, sen syleilyssä elämän pahuus kaikkoaa, ja arkinen pölykin muuttuu silmissä keijupölyksi. Vaaleanpunainen on sadunomainen ja keveä, ehkä sen takia pikkutytöt kautta aikojen ovat rakastaneet vaaleanpunaista, se on silta lapsuuden unelmiin ja toiveisiin. 

Mutta se tunne kun kuljen pastellipuutarhassani on ihana. Tuntuu kuin kuulisin keijujen naurun helkkeen kaikkialta ympäriltäni, vaikka olisin kaukana ruusuista, tuovat keijut tuoksun nenääni, ja voin melkein vannoa, että kellokukkien kukat toimivat joskus keijujen hattuina. Puutarhani on pikkuhiljaa käymässä talvilevolle, se herättää sisälläni surua ja kaipausta kesän aurinkoisiin päiviin. Onneksi sama pastellien paraati jatkuu 100-vuotiaan hirsivanhuksen sisällä, jokainen keiju puutarhastani on toivotettu tervetulleeksi talvimajoitukseen keijunpesäämme.

Enkelipallot eli orbit, voiko yliluonnollista valokuvata?

Törmäsin käsitteeseen "orbit" eli enkelipallot alkukesästä, kun taas lisäsin informaatiotani lueskelemalla artikkeleita netin ihmeellisessä maailmassa. Orbit eli enkelipallothan ovat siis joidenkin mukaan valokuvaan vangittuja enkeleitä, keijuja ja muita luonnonhenkiä. "Enkeli asiantuntija" Diana Cooper on kirjoittanut asiasta kirjankin, siihen en ole tutustunut, mutta kiinnostuneille tiedoksi, että kirja löytyy suomeksi nimellä Enkelipallot.

No, tuumasta toimeen siis, minäkin halusin valokuvata keijukaisia ja luonnonhenkiä, mikäs sen mukavampi tapa viettää kesäpäivää. Koska olen jossain määrin aina skeptinen, kävin läpi koneelle tallennetut valokuvat etsien niistä orbeja. En löytänyt lähes tuhannen valokuvan valikoimasta ainoatakaan kuvaa, jossa näitä palloja esiintyisi. Näin siis tarkastin kamerani, ja totesin, ettei sillä ollut tapana tehdä mitään erikoista tietämättäni, eli laskin pois kameran valotusvirheet.

Lähdin siis matkaan. Kuvasin ja kuvasin, enkä saanut palloja kuviini, vaikka kuinka yritin. Lopulta palasin pettyneenä terassille kameran kanssa. Katselin vanhaa omenapuutamme, kunnes tuli tunne, että otan vielä yhden kuvan omenapuustamme. Ja mitä ihmettä sain kuvaan?

Näetkö alareunassa kasvot, jotka katsovat ylöspäin? Jotkut eivät ole kasvoja osanneet nähdä, mutta minulle ne ovat selvät. Siinä on nainen. En tiedä, onko kyseessä omenapuun henki, vai mikä lienee, mutta hämmennys oli suuri kun kuvaa katsoin. Tämän jälkeen sain niitä niin sanotuja orbejakin kuviini silloin tällöin kuvatessani, seuraavassa kahdessa kuvassa eilen kuvaamiani luonnonhenkiä.

Olen itse vielä hieman skeptinen näitä palleroita kohtaan, en tiedä miksi. Vaikka ne tarkalleen ottaen alkoivat ilmestyä vasta tietoisen päätöksen jälkeen, eikä niitä näy kuin silloin, kun varta vasten päätän kuvata orbeja, mieleni kuitenkin kyseenalaistaa asiaa. Mitä te olette mieltä? Oli miten oli, aion kuitenkin jatkaa pallukoiden metsästystä ihan mielenkiinnon vuoksi. Olen yrittänyt kuvata orbeja erilaisisissa sääolosuhteissa, erilaisessa valossa, vastavaloon jne. mutta nämä asiat eivät näytä pallojen ilmestymiseen vaikuttavan. Olen hinkannut kameran linssiä puhtaaksi, olen puhallellut pölyt pois, mutta näilläkään asioilla ei ole näyttänyt olevan merkitystä. Ehkä ne sitten oikeasti ovat luonnonhenkiä, jotka näyttäytyvät ujosti valokuvaajalle, joka niitä pyytää poseeraamaan? :)

Noituus ennen ja nyt 1.

Keräilin taas hieman informaatiota netin ihmeellisestä maailmasta, ja surukseni huomasin, kuinka vieläkin on vallalla käsitys, että noidat ja noituus ovat saatanan kätyreitä, pahuuden ilmentymä. Kristityt kavahtavat jo sanaa noituus, ja kietoutuvat peittojen alle pelkäämään. Monelle noituus liittyy vähintäänkin saatananpalvontaan, jos ei paljon pahempaankin. Noituus on salaperäistä, pelottavia riittejä sisältävä ja kauhistuttava uskonto, jota harjoittavat kulkevat ehdottomasti pimeyden poluilla, tehdessään pahoja taikojaan, ja lumotessaan ihmisiä hyppäämään kalliolta alas.

Mitä noituus sitten oikein on, ja millaista on elää noidan elämää?  Ennenkuin noidat saivat näin huonon maineen kristinuskon vaikutuksesta, suomessa noita käsitettiin lähinnä parantajaksi ja hyväntekijäksi. Noidan tai tietäjän hallussa oli tietoja, joiden avulla hän saattoi auttaa ihmisiä hädässä ja sairauksissa. Nimenomaan yrtit olivat noitien ja tietäjien erikoisalaa, niiden avulla noidat paransivat monia sairauksia, ja heidän maineensa kasvoi. Noidilla oli kiinnostusta ja mielenkiintoa yrttien maailmaan, ja he tiesivät moneen yrttiin kätketyt voimat, joista tavallinen ihminen ei tiennyt juurikaan mitän. Tämä tietämys nostatti salaperäisyyttä, ja yleisesti uskottiin, että noidilla oli yliluonnollisia kykyjä. Kristinuskon levitessä olivat pakanauskonnot, joihin noituus auttamattomasti kuului, uhka kirkolle ja sen vaikutusvallalle. Kirkko siis tavallaan mustasi kaikkien muiden uskontojen ja uskomusten maineen julistaessaan ne syntisiksi ja kauhistukseksi herralle. Tämä tietenkin sekoitti ihmisten mieliä, ja kohta oli helppo julistaa noidaksi joku, joka oli sinua jollain tavalla loukannut, tai joka ei käyttäytynyt kuin kunnon kristityn kuuluikin. Noitavainojen syntysyistä ollaan montaa eri mieltä, mutta ne ajoittuvat kuitenkin niin selkeästi ristiretkien jäkeiseen aikaan, että minun mielipiteeni mukaan noitavainot olivat osa suurta muutosta, jossa pakanoista käännytettiin kristittyjä, ja kristinusko alkoi todenteolla nostaa päätään.

Mitä nykypäivän noidan elämään sitten kuuluu? Monet noidat harjoittavat luonnonuskontoja, eli vanhoja uskontoja, joissa luonto on erittäin suuressa roolissa. Yleensä noidat kategorioidaan wicca-uskontoa harjoittaviksi, mutta useimmat noidat tuskin ovat wiccoja. Wicca on kuitenkin suhteellisen nuori uskonto, perustettu n.1940-luvulla, kun taas noitia on ollut jo vuosisadat. Monet noidat elävät suhteellisen tavallista elämää, käyvät töissä, hoitavat lapsensa, kahvittelevat ystäviensä kanssa. Jotkut pukeutuvat goottimaisesti tai jollain tavalla noitamaisesti, mutta iso osa ei näytä pukeutumiseltaan mitenkään erikoiselta. Jopa kaupan kassatätisi saattaa olla noita, tai miksei vaikka lapsesi liikunnanopettajakin. Yhteistä kaikille näille noidille on heidän rakkautensa luontoon, ja syvä yhteytensä siihen. He eivät pelkästään rakasta luontoa, vaan kokevat olevansa osa sitä, eivät ylempänä, eivät alempana, vaan samalla tasolla ykseydessä luonnon kanssa. Tuskin kukaan noita kieltää naispuolisen jumalattaren olemassaolon, vaikka kaikilla voikin olla oma käsityksensä jumalattaren ilmenemisestä. Noita on syvässä symbioosissa luonnon kanssa, hän elää sitä, hengittää sitä, ja se kietoo noidan syleilyynsä kuin pehmeä silkki.

Jotkut noidat ovat erittäin kiinnostuneita luonnon antimista, yrteistä, ja keräilevät ja kuivailevat niitä käyttöönsä. Yrteistä he valmistavat rentouttavaa teetä, hoitavat lapsensa atooppista ihoa tai lieventävät puolisonsa flunssan oireita. Nämä ns. keittiönoidat tietävät, että luonto tarjoaa parannuksen kaikkiin yleisimpiin sairauksiin, ja tarjoaa antimensa avokätisesti sille, joka tietää kuinka niitä käytetään. Usean noidan puutarha onkin täynnä yrttejä joka lähtöön. Kuva puutarha.net sivuilta.

Noitien kerrotaan myös usein loitsivan ja tekevän taikojaan, eli käyttävän magiaa. Magia on ihan sama asia kuin rukous, mutta monet noidat käyttävät erilaisia apuvälineitä tehostaakseen pyyntöjään. Loitsuihin kuuluu usein runomittaan asetettu hokema (vrt. vaikka Isä Meidän Rukous), jonkinlainen riitti (Vrt. vaikka ehtoollinen). Vastoin yleisiä luuloja noidat eivät ole plagioineet kristinuskoa, vaan kristinuskon rukoukset, toimitukset sun muut on varastettu pakana-uskonnoilta aikojen saatossa. Valkoiseksi magiaksi kutsutaan magiaa, joka tähtää hyviin tekoihin. Tätä magiaa useimmat noidat käyttävät. On toki joitain hairahtuneita, jotka käyttävät magiaansa pahaan, muiden satuttamiseen, mutta koska magian laki on se, että kaikki mitä teet, palaa luoksesi kolminkertaisena takaisin, on mustan magian käyttäminen äärettömän riskialtista puuhaa. Pahat teot, joita teet rynnivät kimppuusi kolme kertaa kovemmalla voimalla. Siksi magian käytössä ollaan suhteellisen varovaisia. Sanansa ja pyyntönsä on mietittävä tarkkaan, koska jokainen loitsu toteutuu sellaisena kuin sen on lähettänyt ilmoille. Jos teet magiaa nöyrin sydämin tarkoituksena tehdä hyvää, vastaa maailmankaikkeus pyyntöihisi hyvällä, mutta itsekkäistä syistä tehdut loitsut kääntyvät yleensä tekijäänsä vastaan.

Voisin kirjoittaa aiheesta vaikka kokonaisen kirjan, mutta tyydytään nyt aluksi tähän. Jos kiinnostusta löytyy, voin myöhemmässä vaiheessa valottaa muitakin nykypäivien noitien tapoja ja tottumuksia.

Äiti maa, Isä taivas

Tämä viikko on joutunut ja puoleenväliin, tuntuu, että aika vain valuu jonnekin ilman, että sitä edes itse huomaa. Aikahan on suhteellinen käsite, ja niin ollen se välillä kuluu liian nopeasti, ja välillä taas matelee liian hitaasti. Olen keskittynyt parina päivänä lukemaan Da Vinci Koodia, huomaatteko kuinka jäljessä olen aikaani :) Aina kun jokin kohu jostain elokuvasta tai kirjasta on laantunut, vasta sitten oikeastaan huomaan sen olemassaolon. Löysin kirjan kirpparilta, ja se tarttui mukaani, jos olisin tiennyt mitä se pitää sisällään, olisin lukenut sen jo paljon aiemmin. Kirjan innoittamana tutkin Googlen kuvahausta heti Leonardo Da Vincin maalausta Pyhä Ehtoollinen, ja niinpä siinä näytti olevan Maria Magdalena yhtenä opetuslapsista, Jeesuksen vierellä kunniapaikalla. Jeesuksen vaimo ja rakastettu. Naiseus on todellakin uskonnoissa tallattu alimpaan maanrakoon, vaikkakin juuri luonnonuskonnoissa naiseutta palvotaan ja ylistetään. Monessakin uskonnossa juuri nainen ja naisen jumalaisuus on nostettu kunnia-asemaan. Myös Wicca uskontona on nostanut jumalatar käsitteen uskontonsa yhdeksi keskeiseksi asiaksi. Itse uskon siihen, että on olemassa jumaluus, joka koostuu niin feminiinisestä kuin maskuliinisestakin puolesta, Äiti Maa ja Isä taivas. Yhdistyessään tämä jumaluus on täydellisen suloinen sopusointu.

Kirkon olisi jo aika luopua miehisestä käsitteestään, ja nostaa nainen miehen rinnalle. Ilman naisen ja miehen yhdistymistä ei ole elämää, ja nainen on elämän synnyttäjä. Nainen on luojan ylistys ja oodi kauneudelle, ja elämän jatkumiselle.

Pukeutumiseni on noudattanut tällä viikolla erittäin käytännöllistä linjaa.Olen touhunnut paljon ponien kanssa pihalla, ja onpa minut pakotettu mukaan puusavottaankin. Sisällä alkaa olla niin kylmä, että olen joutunut pariin otteeseen jo pistämään pystymuuriin valkean, jotta emme paleltuisi. Villasukat alkavat jo olla aika ehdotonta kamaa sisällä touhutessa. Haaveilen mustista "pitsi" villasukista, mahdollisimman pitkällä varrella tietenkin. 

Jotain tuon tyylistä siis halajan. Harmi kun en itse ole mikään neulomisen ihmelapsi, pitänee tilata sukat joltain ystävältä, joka osaa sukat vääntää. Kuva on Kirjavan Kerän nettisivuilta, eli täältä löytyy

Mukavata pikkulauantaita koko konkkaronkalle!

Love is all you need.

Katsoin perjantaina elokuvan "Minä olen Sam" ja pillitin valehtelematta kaksi litraa kyyneliä elokuvan aikana. Elokuva kertoi henkisesti jälkeenjääneestä Samista joka taistelee oikeudesta olla isä 7-vuotiaalle tyttärelleen. Elokuva jätti pääni täyteen ajatuksia ja kysymyksiä, ja tietenkin mitä hyvät draamat aina minulle tekevät, halun taistella epäkohtia vastaan. Jos joku muukin rakastaa draamoja, eikä ole kyseistä elokuvaa nähnyt, suosittelen ehdottomasti hakemaan elokuvan ja tuplapakkauksen nenäliinoja, niitä nimittäin kuluu, jos on yhtään samanlainen itkusilmä kuin minä.

Sunnuntai oli aivan ihana päivä! Lapset lähtivät aamulla mummolaan, ja saimme mieheni kanssa harvinaisen vapaa-päivän. Kävimme katsastamassa uuden kirpparin, mätimme mahamme täyteen Raxissa, ja sen jälkeen mieheni hussasi ison summan ostamalla poneillemme valjaat ja kärryt! Nyt alkaa Brankun elämässä tapahtumaan, kun pääsen koulimaan tästä pikkukaverista kunnon raviponia, joka tietenkin voittaa joka kisan, ja jonka uskomattomista juoksuista kirjoitetaan vielä historiankirjoihin :)

Oikein hauskaa viikon alkua jokaiselle, itse jatkan aamukahvin kittaamista ja yritän taas ottaa kameran kauniiseen käteeni, josko saisin tänään jotakin kuvattua.

Raivoa ja vihaa!

Tiedättekö niitä päiviä, jolloin aamulla heräät ihan hyvällä tuulella, mutta päivän edetessä hyväntuulisuus muuttuu ilman syytä kokoajan vain huonommaksi ja huonommaksi, kunnes olet valmis lähestulkoon räjäyttämään koko maailman tai vähintäänkin huutamaan äänesi käheäksi ihan kenelle vain, kuka nyt sattuu vastaan tulemaan. Tiuskit ja ärähtelet jokaiselle, joka erehtyy sanomaan sinulle sanankin, katselet ympärillesi asunnossasi, ja tunnet suunnatonta raivoa sen sekasotkusta ja pesemättömistä pyykeistä. Yleensä tämä raivo purkautuu suht viattomiin ihmisiin, mutta joskus se saa myös aikaan sen, että valjastat raivon työkumppaniksesi ja puunaat kädet verillä jokaisen nurkan ja kolon kiiltäväksi hammasharjan kanssa, kiroten ja mesoten elämän epäoikeudenmukaisuutta.

Raivo ja viha ovat ihmisen tunteista yleensä kätketyimmät ja halveksituimmat. Raivoamisella ja huutamisella osoitat olevasi agressiivinen ja arvaamaton. Varsinkin suomalaisessa hissukka-yhteiskunnassa tulinen temperamentti on kauhistus, kuka haluaa asua raivottaren kanssa, joka mielivaltaisesti paiskoo mummon perintövaasit seinään, jos ei löydä lempikenkiään tai joka vastaa anopin arvosteluun saamalla kilarit, ja paiskaamalla ovet perässään kiinni niin että Väinö-paapan maalama taulu tipahtaa seinältä ja jäljellä on vain hämmentynyt hiljaisuus kahvipöydässä.


Itse myönnän olevani temperamentiltani arvaamaton ja oikukas. Olen raivopäissäni heitellyt mieheni hellyydellä kasvattamat paprikat pitkin maita ja mantuja, siskoni on saanut kuumat kaakaot kuorrutuksekseen ja ovet ovat paukahdelleet perässäni tiiviiseen tahtiin. Raivokohtauksen jälkeen ei kulu montaakaan minuuttia, kun taas viheltelen ja lauleskelen iloissani, koska olen saanut raivoni purettua. Nykyään yritän hyödyntää kohtaukset johonkin järkevään, eli kun tiedän, että kohta ei hyvä heilu, otan mopin käteen ja tanssin sen kanssa raivoisan tangon ympäri asuntoani tai perkaan raivon vimmalla kukkapenkistäni poloiset rikkaruohot, jotka jo luulivat löytäneensä uuden asuinpaikan. Joskus joku poloinen vielä joutuu raivoni tielle, mutta onneksi kaikki tietävät jo, että muutaman minuutin huudon ja itkun jälkeen luvassa on loppupäivä naurua ja hauskanpitoa, kuin ikinä ei olisi mitään kohtausta ollutkaan.

Lopuksi vielä eilisen ainoa edes vähänkään onnistunut kuva, jossa ilme kertoo taas enemmän kuin tuhat sanaa :)

                                      Raivoisan hauskaa perjantai-päivää jokaiselle lukijalle!!

Äitiyden kultainen myytti

On erikoista, että juuri ihmiset ovat valloittaneet maapallon, vaikka ihmisen poikaset ovat vaivalloisimpia asioita mitä maa päällään kantaa. Äiti joutuu vuosikaudet selviämään vähillä yöunilla, kuuntelemaan kiukuttelua ja kitinää, ja vasta noin 20 vuoden hoivaamiseen jälkeen jotkut pennut ovat valmiita selviytymään omillaan.

Myös äitiyden kultainen myytti on rikkumaton. Jos joku uskaltaa sanoa, ettei se äitinä toimiminen nyt oikeasti ollutkaan kivaa, ja että välillä tekisi mieli heittää kiljuva kolmivuotias ikkunasta pihalle, painaa kaasua ja lähteä juopottelemaan ja juhlimaan, ihmiset vetävät järkytyksestä nopeaa henkeään, nostavat käden kauhistuneena suunsa eteen, ja soittavat sossuun. Näin kärjistetysti siis. Äidin pitäisi tuntea kokoajan kaikkivoipaista iloa lapsistaan, jotka oksentavat parhaan juhlamekon päälle, keskeyttävät aamukahvin, piirtävät tapetille, joka maksoi 98e/rll, kaivavat kakkaa vaipastaan ja syövät sitä ja pilaavat meikkisi leikittyään intiaaneja. Samalla useille äideille on todellisuutta puute aikuiskontakteista, olet kotona ihmisen kanssa joka ei osaa kunnolla puhua, joka huutaa sinulle, lyö sinua ja haluaa seurata kun käyt tarpeillasi. Kun isä tulee kotiin (jos tulee) hän ei ymmärrä mitä rankkaa on olla kotona päivät pitkät. Ja tuntuu ettei moni muukaan ymmärrä. Se, että joku tarvitsee sinua jatkuvasti 24/7 on välillä todella ahdistavaa. Kuin ei saisi hengitettyä lainkaan. Katsot ikkunasta pihalle, ja tiedät, ettet voi enää vain napata avaimiasi ja lähteä ulos syksyyn nauttimaan väriloistosta. Sinun on otettava kiljuva ja huutava lapsi mukaan, joka ikinen päivä.

Myös se, että äidin olisi lähestulkoon lopetettava itsensä huolto, ja elettävä vain lapsilleen on erittäin suurta kökköä. Tyylistään kiinni pitävät, ja aikaa omalle ulkonäölle suovat äidit pistetään helposti "huono äiti" kategoriaan, koska onhan se nyt lapsen vähemmän rakastamista, kun tuhlaa aamuisin muutaman minuutin peilin edessä, eikä katso kullanmurusensa kanssa lastenohjelmia. Ehkäpä olisi aika siirtyä kaksiraitaverkkareihin, MLL:n t-paitaan ja blondattuun, kulahtaneeseen permikseen? 

Nyt tämä äiti juo aamukahvinsa loppuun, menee peilin eteen piirtämään silmät päähänsä ja punnitsee päivän vaatetustaan pitkään ja hartaasti. Adios!

Kristitty vs. Pakana

"Sä et pääse taivaaseen!" Kaverini oli oikeasti aivan järkyttynyt ja huolissaan, kun kuuli, että en allekirjoita kaikkia kristillisyyden perusoppeja, ja olen kyseenalaistanut oikeastaan koko kirkon arvovallan. Hän itse taas uskoo Jeesuksen olevan Jumalan poika, ja että Jumala, rakas isämme, heittelee tottelemattomat lapsensa säälimättömästi tulimereen, jos lapsi ei usko kaikkeen, mitä raamatussa kerrotaan. Minä taas en usko, että kukaan rakastava isä viskoisi lapsiaan helvetin kadotukseen, vaikka nämä nyt sitten kuinka kapinoisivat ja kiukuttelisivat isänsä arvovaltaa vastaan.

Oma uskoni on niin suuri sekoitus kaikkea mahdollista, että voisin hyvinkin perustaa uuden uskonlahkon, ja elellä seurakuntalaisteni maksamilla tukirahoilla leveästi hymyillen ja rakkautta jakaen. Vuoden suurin juhla olisi keskikesällä järjestettävät Keijukarkelot, joissa kunnioitettaisiin luonnonhenkien läsnäoloa kokoontumalla yhteen ja laulaen huonoja suomi-iskelmiä pienissä sievissä. Vapaa-ajalla seurakuntalaiseni kasvattelisivat yrttejä ja yrittäisivät valokuvata keijuja puutarhassaan. Lauantaisin jokainen tarkistelisi oman maan omenoista käytetyt viinipönikkänsä, ottaisi pari pulloa nektaria mukaan, ja lähtisi tapaamaan muita seurakunnan kasvatteja.

Kristityissä ihmisissä tökkii eniten se, että he haluavat kaikkien uskovan samoin, eivätkä ymmärrä sitä tosiasiaa, että koska kyseessä on USKON asia, ei kukaan voi olla varma oman uskonsa oikeellisuudesta. Ja kuka määrittelee, kuka uskoo väärin? Ja mitä ihmettä, eihän kukaan voi edes uskoa väärin, koska kukaan ei edes tiedä, kuinka uskotaan oikein. Paitsi siis tietenkin kristityt.

Toinen asia, joka saa minut aina naureskelemaan partoihini on se, että kristityt ovat niin kovin kärkkäitä ottamaan isukki Jumalan oikeudet käsiinsä, ja tuomitsevat ihmisiä omin oikeuksin sinne kuuluisaan kadotukseen. Ja tuomitsevat muutenkin ihan kaiken yrittämättä lainkaan ymmärtää muita mielipiteitä kuin omia suppeita näkemyksiä elämästä. Tämän takia kristittyjen kanssa on äärimmäisen raskasta keskustella asiallisesti mistään, he eivät osaa argumentoida kuin raamatun lauseilla, ja kun jäävät alakynteen väittelyssä, alkavat he paasata siitä helvetin kadotuksesta, ja kuinka tällaiset vastarannankiisket joutuvat sinne väistämättä. Uskosta väittely on siis samanlaista soopaa yltiökristityn kanssa, kuin yrittäisit saada sokean näkemään 100 metrin päähän. Eli yhtä tyhjän kanssa.

Kaikesta huolimatta annan kristittyjen pitää oman uskonsa, enkä yleensä jaksa alkaa selitellä heille uskoani jälleensyntymisestä tai Isä Jumalan vaimosta, Äiti Maasta. Jos kuitenkin joudun uskoani puolustella, niin olen minäkin raamattuni lukenut, ja sivaltelen takaisin heidän omilla aseillaan, niillä jumalallisilla raamatunlauseilla, koska on mukava nähdä heidät häkeltyneinä :) Olen minä ilkeä pakana!

Esittelyssä Sintti ja Möhis!

Lukijat-palkkini näyttää toimivan vain kun on sillä tuulella, eli harvoin. Näkyykö se teille ihan kunnolla, vai onko se vain minulle jostain syystä vihainen? Tässä välissä voisin myös toivottaa tervetulleeksi ne muutamat ihanat ihmiset, jotka ovat jo liittyneet lukijakseni, toivottavasti viihdytte! Palautettakin saa ja pitää antaa aina kun siltä tuntuu, jotta saadaan pidettyä mielenkiinto yllä. Toivotaan nyt, että tuo lukijat-palkki ei ryttyile niille, jotka haluavat liittyä lukijoiksi, tuo on niin helppo tapa seurata mielenkiintoisia blogeja, kun ei tarvitse erikseen lisäillä niitä kirjanmerkkeihin.

Täällä taas aamukahvi-hetki. Aurinko paistaa pilvien lomasta, ulkona jo viileä ilma kertoo alkavasta syksystä. Olen jo nyt ihan allapäin, kun kesä on ohi, olen ihan varmasti ollut edellisessä elämässä joku lämpimän maan kasvatti, joka on kirmaillut puolialasti pitkin ääretöntä hiekkarantaa, ja tanssinut illan tummetessa sambaa pöydillä. 

Tässä vaiheessa voisin taas esitellä vähän eläintarhaani. Pitäähän noidalla nyt kissa olla, mielellään tietenkin useampiakin! Ylemmässä kuvassa nuori herra Sintti, joka on hyvin erikoinen kissa, nimittäin se rakastaa lapsia, ja antaa niiden tehdä sille melkein mitä vain. Kuvassa se näyttää kyllä pyytävän apua kuvaajalta, mutta pysytteli kyllä kärsivällisesti sangossa niin kauan kun leikki kesti.

Tässä heräilee Sintin veli, Möhis. Möhis ei paljoa lapsista piittaa, yleensä se katoaakin takavasemmalle, kun näkee kiljuvia kuolaturpia lähipiirissä. Se on myöskin aikuisia kohtaan varautuneempi, parempi katsoa kuin katua. Mutta kun Möhis rakastuu, se hakee hellyyttä ja hyppää syliin kerjäämään rapsutuksia, joten aivan tunteeton se ei ole. :)

Tässä vielä veljekset pikku nokosilla parvekelaatikossa, joka siis tarkoitettu kukille :) Mutta näköjään käyttötarkoitusta voisi Plantagenilla laajentaa vaikka kissanpesäksi, sen verran mukavalta nukkumapaikalta tuo näyttää. Mutta siinäpä nuo luonnon ihmeet, kyllä kissa vaan on eläimien aatelistoa!

Merkkivaatteet vs. Minä

Mä suhtaudun yleensä kaikenlaisiin merkkituotteisiin hyvin epäluuloisesti, koska mun mielestä niissä tiivistyy kulutusjuhlan suuri tyhmyys. Hokevat, että laatu maksaa, ja halvalla ei saa hyvää, mutta samalla lailla nuo näyttävät kalliimatkin merkit kulahtavan kuin halvemmatkin. Toisaalta mä hyvin harvoin löydän mitään oikeista kaupoista, hankin kirpparilta kasapäin tavaraa pienellä rahalla. Kun kyllästyn johonkin vaatekappaleeseen tarjoan sitä ensin ystävilleni, ja jos se ei kenellekään kelpaa, myyn sen... Kuinka ollakaan kirpparilla :D No, koska siis olen välttänyt hankkimasta mitään "nimekästä" vaatekappaletta omakseni, en aitoja enkä feikkejä, niin kaverini tuoma Ed Hardyn paita (kopio) lojui aika monta viikkoa kaapissani vailla käyttöä. Oikeastaan suurin syy siihen miksen sitä ole tätä ennen päälleni pistänyt on se, että tuntuu kuin menisin lauman mukana, kun vedän jotain "suosittua" päälleni. Voi olla, että paita päätyy tämän käytön jälkeen kiertoon, jos joku on kiinnostunut, niin postareiden hinnalla lähtee :)

Ja koska olen niin älyttömän itserakas, niin menin tuonne metikköön kuvattaksi vain ja ainoastaan siksi, että punainen tukka näyttää niin ihanalta vihreää taustaa vasten... Ei ehkä aivan oikea ratkaisu, nimittäin nokkoset päättivät heti piiskata minut rakkuloille, mutta minkäs sitä ihminen itserakkaudelleen voi?

Selvänäkö, intuitiivisuus ja elekieli. Kaikki käsi kädessä.

Elekieli on yksi ihmisen paljastavimmista asioista. Elekielellä ei voi pidemmässä juoksussa valehdella. Hienovaraiset ilmeet, eleet,asennot ja liikkeet kertovat sinusta tarkalle tulkitsijalle enemmän kuin voisit uskoakaan. Sinusta saa helposti selville muutamia perusasioita, kuten oletko luotettava, perusluonteesi kulmakivet, minkälainen menneisyytesi on ollut, minkälainen elämä sinulla on nyt, ja mitä se ehkä on tulevaisuudessa. Myös tavastasi puhua ja esittää asioita saa selville lähestulkoon samat asiat, puhun nyt siis puhelimitse tai kirjallisesti käydyistä keskusteluista, se ehkä tarvitsee vain intuitiivisemman tulkin.

Tämä erittäin tarkka taito on jokaisen opittavissa, tällä hetkellä varmaan vain useimmat selvänäkijät ovat virittäneet sen huippuunsa. Tässä vaiheessa uskon, että moni selvänäkijä älähtää, heidän taitonsahan ovat lahja korkeammilta voimilta, eikä perustu ihmisen lukemiseen, vaan henkimaailman viesteihin. Osaksi näin tietenkin onkin, mutta hyvän selvänäkijän suurin lahja on kuitenkin hyvin herkät aistit, jotka osaltaan auttavat näiden viestien vastaanottamisessa.

Ei ole aina helppoa omata näin tarkkoja intuitiivisia lahjoja. Näet, jos joku läheisesi valehtelee sinulle. Näet, jos joku haluaa jollekin läheisellesi pahaa, vaikka muiden silmissä tämä ihminen olisi erittäin miellyttävä ja mukava. Kerrotko asian, josta saattaa seurata ongelmia sinulle itsellesi, vai pidätkö suusi kiinni. Asioita, joiden pohtiminen on erittäin raskasta, kun kyse on kuitenkin jostain sinulle tärkeästä henkilöstä. Tämä taito antaa ihmiselle paljon, mutta se myös tuo mukanaan paljon vastuuta. Kuinka paljon voit puuttua muiden ihmisten elämään? Miltä se tuntuu, kun näet jotain pahaa, mutta sinua ei uskota? Miten suhtaudut, kun rakkain ihmisesi valehtelee ilmiselvästi, mutta kieltää asian jyrkästi?

Joillain ihmisillä on luontainen kyky lukea muita pienestä asti, ja yleensä he ovatkin aikuisiällä melkoisia mestareita vaistoamaan muiden tunnetiloja, ajatuksia ja elämää. Jotkut joutuvat hieman ponnistelemaan asian eteen, mutta silti kaikille on mahdollista kehittyä tällä saralla huipuiksi. Jotkut joutuvat vain tekemään hieman enemmän töitä kuin toiset.

Myös varoituksen sana. Ihmiset jotka ovat mestareita tässä, ovat yleensä jo niin herkkiä aistimaan asioita, että he saattavat päästä lähemmäs ns. "henkimaailmaa". Koska heidän intuitiivisuutensa kehittyy niin tarkaksi, heistä tulee mestareita myös aistimaan näkymättömiä, piilossa olevia asioita. Ja näkymättömät, piilossa olevat asiat näyttäytyvät voimakkaimmin ihmisille, joilla on kyky aistia tarkasti. Tämä osaltaan avaa vielä suurempia ovia, koska koko ajan intuitiivisuus kehittyy, ja koko ajan sen kehittyessä aistit enemmän. Se saattaa olla myös pelottava kokemus herkimmille ihmisille.

Seuraavan kerran kun yllätät jonkun tutkailemasta itseäsi, niin muista, kuinka paljon hän voi sinusta nähdä. Siksi sanotaan, että valheella on lyhyet jäljet. Jos valhetta ei paljasta kukaan muu, niin sinä itse paljastat sen kuitenkin omilla eleilläsi jossain vaiheessa.

Minihameessa raveihin.

Tänään tämä lähtee raveihin, katsomon puolelle tosin. Pitää muistaa varata muutama kolikko matkaan, jos sitä vaikka saisi irti jonkunlaisen pelivoiton, ken tietää? Veikkaa ja voita, eikö se niin mene? Itselläni tosin tuo pelionni on aina ollut aika surkea, ensimmäisellä ravireissullani tienasin voittoja yhden vaivaisen euron, kun taas pistin menemään ainakin viisi kertaa enemmän :)

 Pihalla on vielä ainakin tänään sen verran lämmin, että voi päiväsaikaan hyppiä vähissä vaatteissa, ja mikäs sen mukavampaa. Illalla taitaa olla sen verran viileä, että omaksi harmikseni ja ravi-ihmisten helpotukseksi joudun laittamaan hieman enemmän vaatteita päälle. Jostakin syystä Suomessa vieläkin karsastetaan naisia jotka pukeutuvat naisellisemmin kuin yleensä. Olemme kuitenkin iät ja ajat olleet tuulipukukansaa, onneksi ajat ovat muuttumassa, ja ehkä vielä joskus voi minihameessa näyttäytyä ilman känniääliöiden sekstistisiä huomautuksia. Tuntuu siltä, että minihameeseen pukeutunut nainen on yleisesti kaikkien vanhojen ja riettaiden äijien omistuksessa, sen verran paljon tulee epätoivottuja kosketuksia ja kommentteja. 

Löysin paidan eiliseltä kirppari kierrokselta, luulen, että siitä tulee yksi uusista lemppareistani. Tyylini on kokoajan enemmän menossa naisellisempaan suuntaan, ensimmäinen röyhelöhameenikin on varmaan pikapuoliin kotona, huusin sen huuto.netistä ihastuttuani pitseihin ja hörhelöihin totaalisesti. Mutta mitään prinsessaa minusta ei saa tekemälläkään, olen aina ollut kotonani melko pelkistetyssä tyylissä ilman sen suurempia kommervenkkejä. Korujen käyttökin rajoittuu osaltani muutamaan lemppariin, loput yleensä jäävät kaapin pohjalle vailla käyttöä. Katsokaahan, kuka halusi mukaan kuvaan, Möhishän se siellä esittelee suloista takapuoltaan :)

Toivotaan, että pelionni suosii!

Poneja, kanoja, kissoja, kukkoja.... Ja paljon muita karvapalloja.

Kiertelin taas tänään kirppareita ajatuksena löytää musta ja ihana suuri villatakki, johon kietoutua pakkasten tultua, mutta eipä löytynyt. Olen ihan hermona, kun en löydä MISTÄÄN mustaa villatakkia. Olen kolunnut läpi kauppojen ja kirpparien pöydät, mutta missään ei ole ollut suurta uutta rakkauttani. Tänään jo sisällä oli kylmä, ja hetken muistelin viime talvea, jolloin raahasin niska limassa puita sisälle, ja lämmitin, lämmitin ja lämmitin. Hirsitalon huonoja puolia,  joka lattianraosta vetää, ja joudun tekemään tulet kolmeen tulisijaan aamuin illoin.

Löysin kuitenkin jotain, mustan nahkahameen eurolla ja muutaman paidan. Laittelen kuvia, kun saan vedettyä uudet retkut päälleni. Olen erittäin onnellinen aina siitä, kuinka suuren kasan ihanuuksia saan kirpputoreilta hommattua niin pienellä rahalla! Ja se löytämisen ilo!

Kotioloissa pukeutumiseni noudattaa suurimmaksi osaksi melko käytännöllistä linjaa. Kun omistaa kaksi ponia, kasapäin kanoja ja kukkoja, pupuja, kissoja, marsun ja kolme hoidokkisiiliä, tuntuu absurdilta kipitellä pitkin pihamaata minihameessa heinäpaali käsivarsillaan.Aika usein kyllä sorrun siihenkin, kipittelen kukka-kumisaappaissani ja minihameessa kanalan ja keittiön väliä :) Mutta kuvassa siis peruspaskaa, jossa ei ole mitään tyylikästä eikä hohdokasta, koska alemmassa kuvassa lymyilevä sydänystäväni pitää ehdottoman huolen siitä, että vaatteissani on jonkinlainen kuolaturvan kuva jossain vaiheessa päivää.

Kuvassa siis rakas kultamusseroiseni Brankku, joka on erittäin kiltti ja hyvätapainen herrasmies, vaikka shettis onkin. Luulen, että pidän Brankusta paljon enemmän, kuin useista ihmisistä, välillä tuntuu, että luen sen ajatukset, ja se minun. Brankun kanssa pitäisi alkaa ajo-opetus näillä näppäimillä, maltan tuskin odottaa kaikkia niitä naurun remahduksia ja sadatuksia, mitä opetus tuo tullessaan :)

Mielin määrin kahvii ja tupakkaa....

Aamuni alkaa aina noin viidellä suurella mukillisella kahvia. Ilman tätä taikajuomaa en heräisi kunnolla, ja ärähtelisin ja murahtelisin kaikille vielä keskipäivän aikoihin. Huonot aamut muuttuvat kahvin avulla hivenen paremmiksi, ja hyvät aamut taas täydellisiksi.

Toinen erittäin suuri ja rienaava paheeni on tupakka. Poltan jatkuvasti. Jos olen hermostunut poltan. Jos olen helpottunut poltan. Jos olen vihainen, poltan. Jos olen tyytyväinen poltan. Poltan ihan liikaa, ja huomaan jo tupakan haittavaikutukset ihossani. Jostain syystä en vain omaa motivaatiota lopettaa, joten olen antanut itselleni armon, saan pitää paheeni, jos en hanki mitään uutta ja pahempaa.

Aamuni koostuvat siis pääosin kahvin ja tupakan liikakäytöstä, ja kuluttelenkin tähän aamurituaaliini joka aamu muutaman tunnin. Juon kupin kahvia, käyn tupakalla, juon kupin kahvia, käyn tupakalla.... Joskus peiliin katsoessani mietin, että ihoni olisi varmaan täydellisen siloinen ja tasainen, jos en omaisi näin epäterveellisiä tapoja. Sitten tulee paha mieli, ja lähden tupakalle.

Siilivauvojen keinoemona

Aiemmassa julkaisussa sivusin siilien talvipesän rakentamista. Minulla on ollut hoidossa jo muutaman kuukauden verran kolme erittäin sisukasta siilivauvaa, jotka saapuivat hoiviini pieninä rääpäleinä, painoa näillä pienillä piikkipalloilla oli vain vaivaiset 100g per pallukka. Valvoin siilien kanssa muutaman viikon, siilien oli saatava kissan äidinmaidonvastiketta muutaman tunnin välein niin yöllä kuin päivälläkin. Myös kissan purkkiruokaa sekoittelin velliksi maidon kanssa ja pruuttailin mössöä pieniin hampaattomiin suihin. Erittäin rankkaa toimia siilien emona, mutta kun siilit saivat painoa ja vilkastuivat, oli olo kuin kuninkaalla! Uskomattoman hieno tunne, kun jokainen pieni rääpäle sinnikkäästi taisteli avullani elämästään, ja jokainen nestehukan partaalla ja nälkiintynyt eläin sai elämänvoimansa takaisin.  Erittäin vakava ongelma olivat kärpäsenmunat, joita jokaisessa siilissä oli runsaasti. Kuoriuduttuaan ne syövät siilin elävältä. Murheenkryynillämme toukat olivat jo korvakäytävässä asti tekemässä tuhojaan, jouduimme tiputtamaan korvaan Betadinea, joka varmasti sattui siiliin suuresti, mutta sen avulla toukat nousivat esille, ja saimme pelastettua siilin hengen. Kärpäsenmunien noukkiminen siileistä kesti useamman tunnin, ja voin todella sanoa, että se oli inhottavaa puuhaa! Kärpäset munivat yleensä heikkokuntoisiin ja kuolemankielissä oleviin siileihin, joten jo munien määrästä päättelin, että tilanne on erittäin vakava.

Tässä pienet vauvat ovat ensimmäisiä päiviä hoidossa. Eivätkö ole aika surkean ja avuttoman näköisiä? Siileillä oli kokoajan ruokaa tarjolla, mutta vaikka ne olivat siitä kiinnostuneita, ei niillä ollut vielä hampaita, joten itse syöminen ei onnistunut. Huomatkaa vauvojen silmät, terveellä siilillä silmät ovat ulkonevat, ja sisäänpäin painuneet silmät ovat merkki vakavasta nestehukasta. Meidän pienokaistemme tila oli tullessa jo niin vakava, että näytti kuin silmiä ei olisi ollut ollenkaan.

Tässä siilit jo paremmassa kunnossa. Huomatkaa silmien esiin työntyminen, se on merkki nestehukan korjaantumisesta.  Alemmassa kuvassa pikku siili "vaahdottaa" itseään. Se on siilien ominaispiirre, kun ne haistavat ja maistavat uuden hajun tai maun, ne pureskelevat sitä ja alkavat erittää vaahtoa, jonka levittävät itseensä. Syytä siilien käytökselle ei ole löydetty, mutta arvellaan, että se yrittää vaahdottamalla sulautua elinympäristönsä hajuihin, jotta saalistajat eivät sitä löytäisi.

Tässä siilit ovat päässeet jo hieman ulkoilemaan, keltainen mössö jota toinen nuoleskelee on kananmunan keltuaista, ja kunpa vain muistaisin mikä tuo pallero on toisen suussa... :D

Tällä hetkellä siilit ovat melko hyvässä kunnossa, jotta ne voisi päästää hyvillä mielin talvihorrokseen, on niiden painettava mielellään yli 800g. Tilanne on tällä hetkellä se, että suurin siileistä on jo maagisen rajan tuolla puolen, seuraava painaa noin 650g, mutta meidän murheenkryynimme, jolla sii oli tämä kärpäsentoukka ongelma painaa hätinä 500g. Kovasti lisäilen rypsiöljyä ruokaan, jotta jokaisen paino nousisi, jos muu ei auta, on pienin siili otettava pian ulkohäkistä sisälle kasvamaan ja keräämään painoa. Tällä hetkellä minulla ei ole uusia kuvia siileistä, koska ne heräävät siinä 22.30 illalla jolloin olen jo kameran kädestäni heittänyt ;). Yritän kyllä saada kuvaa näistä puhisevista palloista ennen kuin painavat horrokseen.

Minihameita, villatakkeja ja historian havinaa.

Jostain kumman syystä blogini on aikaansa jäljessä (aivan kuten kirjoittajansakin) ja kertoo tämän päivän olevan vielä eilinen. Mukavaa toisaalta, että aika välillä pysähtyy, jos sitä ehtisi tehdä kaikki ne tehtävät, jotka pitäisi saada valmiiksi ennen talvea. Siivota pitäisi kanala, siili-vauvoille rakentaa talvehtimiskoppi, poneille rakentaa kunnon pihatto talvipakkasille. Jostain syystä olen saanut syntymälahjakseni laiskuuden, jätän kaiken viime tinkaan, ja itken tiukkoja deadlineja tehdessäni asioita, jotka olisin voinut hyvinkin tehdä jo kuukausia sitten valmiiksi.

Rakastan minihameita. Mitä lyhyempi hame, sen parempi. Niin kauan kun saan jotenkin piiloteltua pakarani hameen alle, on pituus vielä minun silmissäni sovelias, vaikka se muiden mielestä jo muistuttaisi nenäliinaa. Ylemmässä kuvassa näkyvä villatakki on lempivaatteeni. Koska vihaan kylmyyttä, olen varustautunut sitä vastaan rumilla, mutta sitäkin lämpimämmillä villatakeilla. Varsinkin tällaisessa vanhassa hirsitalossa jokainen villatakki, oli se sitten kuinka ruma tai kauhtunut tahansa, ansaitsee tulla rakastetuksi ja kunnioitetuksi.

Päivän kirpparikierros  on takana, enpä löytänyt juuri mitään mielenkiintoista. Mukaan tarttui muutama paita, ja kirja Rhett, eli kertomus aina niin ihanan Tuulen Viemän Scarlettin kultamussukasta. Kesken on kuitenkin vielä Jean Untinen M Auelin: Tasangon Vaeltajat, joka kertoo Aylan tarinaa esihistoriallisella ajalla. Luin 9-vuotiaana kirjasarjan ensimmäisen osan Luolakarhun Klaani, ja rakastuin kirjaan koko sydämestäni. Minunkin piti saada oma amulettipussi, teinpä jopa jostain kankaanpalasta lingon, jolla harjoittelin heittämään kiviä. Jean on muuten suomensukuinen, hänen isovanhempansa ovat suomalaisia. Kirjasarjassa viehättää myös erityisesti tarkat kuvaukset lääkekasveista, ja mihin ne tehoavat ja kuinka niitä käytetään. Jos ette ole tutustuneet kyseiseen sarjaan, suosittelen ehdottomasti lukemista! Varsinkin juuri tuo sarjan ensimmäinen osa on vertaansa vailla.

Nyt anoppilaan lihapatojen ääreen! Näin se lauantai kuluu taas :)