Ajatuksia onnellisuudesta

Pakkanen on tänään nipistellyt nenänpäätä aina kun on ulos uskaltautunut. Olenkin viettänyt aikaani visusti sisätiloissa, ja pohtinut syntyjä syviä. Aamupäivällä jumituin tv:n eteen katselemaan dokumenttia onnellisuudesta. Eräs tutkija kiteytti onnellisuuden sosiaalisten suhteiden tyydyttävyyteen. Eli jos sinulla on hyvät sosiaaliset suhteet kanssaihmisiin, olet hänen mukaansa onnellinen. Itse en allekirjoita tätä. Onnellisuus ei ole asia, joka olisi riippuvainen muista ihmisistä, vaan jos olet täydellisen tasapainossa itsesi kanssa olisit onnellinen vaikka erakkona erämaassa, ypöyksin vailla ainuttakaan sosiaalista kontaktia. Ihmiset nojaavat muutenkin liikaa siihen käsitykseen, että muut tekevät heidät onnelliseksi. Mies, vaimo, lapset, ystävät... Jos luulet onnen löytyvän kanssaihmisistä olet väärillä jäljillä. Jos et ole onnellinen, on syytä katsoa pelkästään peiliin, ei esimerkiksi aviopuolisoon. Jokainen on itse vastuussa onnestaan, ja onni on aina jotain joka lähtee siitä, että olet itsesi kanssa rauhassa ja tasapainossa vaikka elämän aallokko heittelisi sinua kuinka kovasti rannalta toiselle. Tunnet itsesi, tiedostat puuteesi ja omaat halun korjata niitä. Tiedät vahvuutesi ja kehität niitä välittämättä muiden sanoista. Teet asioita, jotka kiinnostavat sinua ja jotka antavat sinulle tyydytystä. Osaat asettua toisen ihmisen asemaan, voit tuomita teot, mutta et koko ihmistä. Olet anteeksiantava (myös itsellesi), annat positiivisuuden kiertää. Osaat myös myöntää omat virheesi, ja pyytää anteeksi. Osaat jättää taaksesi ihmiset, jotka aiheuttavat sinulle mielipahaa. Osaat nauttia niistä pienistä ilon muruista joita elämä runsain mitoin tiellesi heittää. Uskallat sanoa oman mielipiteesi ja seisoa sanojesi takana. Osaat nauraa kyynelten läpi.

Onnellista alkuviikkoa lukijoilleni!