torstai 3. marraskuuta 2011

Kaapinkokoisia henkivartijoita kiusatuille?

Viikonloppuna keskustelin Ylen Poliisitv:n toimittajan kanssa liittyen heidän tänään ulos tulevaan juttuunsa. Se käsittelee koulukiusaamista, ja enemmänkin sitä, että eräs suomalainen yritys on alkanut tarjoamaan turvallisuuspalveluja kiusatuille koululaisille, jotta näiden koulurauha olisi turvattu. Yritys siis voi turvata koululaisen kotimatkan, ottaa salaa valokuvia kiusaamistilanteista tai auttaa kiusattua hakemaan lähestymiskieltoa kiusaajalleen. Lähestymiskielto tarkoittaisi siis sitä, että kiusaajan olisi vaihdettava koulua, jottei rikkoisi kieltoa.

Aika järkyttävää ajatella, että pienet lapset ovat toisilleen niin julmia, että joku yrittäjä on nähnyt asiassa markkinaraon jolla voisi olla kysyntää. Toki palvelu on hyvä, jokaisella lapsella kun on oikeastikin oltava mahdollisuus olla koulussa ilman jatkuvaa pelkoa väkivallasta, mutta pistää miettimään, miksi näin pitkälle on jouduttu tulemaan? Miksi opettajat eivät osaa tai halua selvittää kiusaamistapauksia koulussa niin, etteivät ne toistu. Ja mikä ihme siinä on niin vaikeaa?

Silmien sulkeminen on helppo keino helpottaa omaa elämäänsä ja uskotella itselleen, ettei mitään pahaa tapahdu ainakaan meidän koulussa. Mutta jos minä jätän uutiset katsomatta, se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että maailmassa tapahtuu kamalia asioita, vaikka minä en niistä mitään tiedäkään. Opettajien olisi nyt oikeasti jo palattava sinne uutispuolelle ja ymmärrettävä, että on HEIDÄN tehtävänsä turvata oppilailleen koulurauha ja puututtava asioihin, vaikka se lisäisi heidän työtaakkaansa ja aiheuttaisi skismoja opettajanhuoneessa kahvitauolla. Ei kuitenkaan liene koululle hyvää mainosta (rehtorit hoi! ) jos isot kaapinkokoiset vartijat saattelevat koululaisia koulusta kotiin.

Olen kirjoittanut jo ennemmin koulukiusaamista käsittelevän postauksen, johon yli sata entistä ja nykyistä kiusattua on kertonut omista järkyttävistä kokemuksistaan. Näiden kokemusten perusteella voin sanoa, että jotakin on tehtävä ja nopeasti. Jos opettajat eivät saa vetelää olemustaan ylös opettajanhuoneen upottavasta tuolista ja rupea hoitamaan asioita niinkuin asiat pitäisi hoitaa, niin vanhemmilla on oltava toinen vaihtoehto turvata lastensa väkivallaton koulunkäynti. Ja näköjään se vaihtoehto on käyttää turvallisuuspalveluita ja kaapinkokoisia henkivartijoita.

Pääset lukemaan kiusattujen kokemuksia tästä linkistä: http://mustakeiju.blogspot.com/2011/10/painava-sana-koulukiusaamisesta.html

Jokaisella pienellä lapsella on oikeus tuntea olevansa turvassa! Tehkäämme siis sen eteen kaikkemme.

8 kommenttia:

  1. Hienoa. Ne kaapit voisivat myös opettaa lapset arvostamaan toisiaan, leikkimään keskenään ja huomioimaan kaikki yksin jätetyt.

    Eikö niille kiusaajille voisi samantien maksaa, että jättäkää jo se uhri rauhaan.

    Tämä oli sarkasmia.

    Tämä jos mikä opettaa lapsemme, sekä kiusatut että kiusaajat, olemaan kunnioittamatta auktoriteettia, sillä opettajat ovat ehtineet jo vuosikymmenten ajan näyttämään kykynsä - olemaan tekemättä mitään! Mitä yhteiskunta tekee aikuisiksi kasvaneilla ihmisillä, jotka nauravat auktoriteetille, oli se sitten opettaja, kuraattori, poliisi..?

    VastaaPoista
  2. Elise, ihmettelen koko ajan vain enemmän ja enemmän, miksi kiusaamiseen ei oikeasti opettajien taholta puututa riittävästi. Lääke kiusaamisen lopettamineen olisi kuitenkin melko yksinkertainen: sitä ei suvaittaisi missään olosuhteissa, ja jos niin pääsisi tapahtumaan, kiusaaja saisi rankat sanktiot teoistaan. Samoin välituntivalvontaa ei tarvitsisi kuin vähän tehostaa, ja pitää huolta siitä, että väkivaltaa ei pääse tapahtumaan. Tämän pitäisi olla se helppo nakki, jos tiedetään kuka kiusaa ja ketä.

    Kiusaamisen ehkäisyyn olisi myös panostettava, ja jo esikoulusta lähtien painotettava lapsille, että tässä koulussa kiusaamisesta tulee aina rangaistus. Samoin käydä läpi lasten kanssa asioita niin, että jokaisen päähän menee se, miltä kiusatusta tuntuu. Käsitellä erilaisuutta, muiden huomioonottamista, ja puuttua heti tilanteisiin, joissa vähääkään näkyy sellaisia merkkejä, että joku jätetään yksin tai että jollakin on paha mieli. Käsitellä asiat heti.

    Mielestäni kouluihin voisi lisätä opintosuunnitelmaan uuden aineen, ja se käsittelisi sosiaalisia taitoja, empatiaa, muiden huomioonottamista, välittämistä ja kunnioittamista. Olisi varmaan ihan opettavainen kokemus opettajillekin.

    VastaaPoista
  3. Olen yksi niistä koulukiusatuista jotka kirjoittivat edelliseen bloggaukseesi, ja vaikka joo, muutamat opettajat oli aika onnettomia, en silti syyllistäisi heitä tästä hirveästi. Asiahan on niin, lain vuoksi aikuisten - opettajien kuin muidenkin - kädet ovat sidotut. Jos riehuvan oppilasta kiinnipitäessä tälle tulee mustelmia, voi siitä saada syytteen niskaansa. Ymmärrän varsin hyvin siis, miksi kiusaamiseen ei haluta puuttua, ainakaan sen tapahtuessa.
    Vastaan pistävät kiusaajan vanhemmatkin häiritsevät kurinpitotoimia - varmasti nousee äläkkä jos kultapoika pikku-timoa esitetään siirrettäväksi erikoisluokalle tai jopa erotettavaksi määräaikaisesti koulusta (en tiedä että peruskoulussa oltaisiin erottamiseen ikinä turvauduttu).

    VastaaPoista
  4. Tiedän opettajien olemattomat mahdollisuudet koskea oppilaisiin, mutta jotenkin sitä kuvittelee, että jo aikuisen ihmisen sydän käskee puuttumaan väkivaltaiseen tilanteeseen, jonka kohtaa tai josta tietää. En onneksi tiedä millaisia hirmukakaroita nykyajan lapset ovat, mutta lapsia he silti ovat. Opettaja ei saa auktoriteettia sieltä käymänsä Käpykylän opettajakoulutuksesta, vaan se lähtee ihmisestä itsestään. Kaikki eivät sovellu opettajiksi, vaikka liitutaululle onkin tosi hauskaa piirtää ja on kivaa kun voi antaa lapsille mielikuvan, että mä oon viisas.

    Koska itse olen kokenut vain henkistä väkivaltaa, voin puhua henkiseen väkivaltaan puuttumisesta, ja omalta osaltani tiedän, kuinka kylmästi opettajat pesevät kätensä ja tekevät arasta oppilaasta itsestään syyllisen.

    Minun tapauksessani opettaja vetäytyi vastuustaan voivottelemalla (kyllä se siitä, enää kaksi vuotta), kuraattori teki minusta syypään (mitä oot tehnyt sellaista, että sua kiusataan, kannattaisko sun vaan koittaa mennä porukkaan mukaan) ja opo veti omat johtopäätöksensä koko persoonastani vain kiusaamisen perusteella (turha vaihtaa koulua, sua kiusataan sielläkin) ja niin myös koulumenestyksestäni (sun kannattaa mennä amatsuun, kun sulle ei toi lukeminen sovi).

    Niin ne vain potkivat vielä vähän jo aikalailla potkittua ihmisentaimea. Että mitä hittoa ne opettavat siellä yliopistossa niille tuleville opettajille? Eivät ainakaan psykologiaa. Omaksi onnekseni löysin itsestäni näyttämisenhaluisen selviytyjän, mutta en usko niin käyvän kaikille kiusatuille. Ovatko he sitten niitä, jotka tarttuvat aseeseen, tähdäten omaan tai jonkun muun päähän?

    VastaaPoista
  5. Anonyymi, kyllä vain minun mielestäni suuri vastuu kiusaamisesta on opettajilla. Itse olen niin pönttö, että jos näen kuinka pientä lasta väkivalloin hakataan, menen sekaan seurauksista välittämättä. Jos syyte tulee, niin se tulee, mutta oikeudentajuni ei koskaan eikä missään olosuhteissa sallisi minun kääntää katsetta poispäin. Toki ymmärrän myös sinun pointtisi, mutta minä vastaan lapsieni turvallisuudesta kotona, ja opettajat vastaavat siitä koulussa. Haluaisin uskoa, että jos lapseni joutuu koulussa väkivallan kohteeksi, niin opettaja, aikuinen, puuttuu tilanteeseen eikä vain kävele pois.

    Elise, toivottavasti katsoit Poliisi-tv:n. Sen näkee myös netistä. Mielestäni siinä paneuduttiin hyvin myös opettajien välinpitämättömään asenteeseen. Pöyristyttävää ja erittäin pelottavaa.

    VastaaPoista
  6. Ei ole pitkä aika siitä kun iltasanomissa (muistaakseni) oli haastateltu niitä opettajia. Monet opet kokee ihan tavatonta ahdistusta kun eivät voi tehdä enempää. Milloin on kädet sidotut just lain takia tai milloin lapset keksii keinot kiertää vastuun... Ei se helppoa ole sekään. Ehkä opettajille pitäis sit saada enemmän oikeuksia.

    Onks muuten linkkiä tohon ohjelmaan?

    VastaaPoista
  7. http://areena.yle.fi/video/1320354060761

    VastaaPoista
  8. Anonyymi, kyllä opettajilla pitäisi olla oikeus mennä tappelun väliin, ja jos tilanne sitä vaattii, niin kovinkin ottein saada erottaa riitapukarit toisistaan ilman syytettä niskaansa.

    VastaaPoista

Kaikki kommentit maan ja taivaan väliltä tervetulleita, kiva jos jätät merkin käynnistäsi :)