perjantai 11. marraskuuta 2011

Suomi, miksi kohtelet lapsiasi eriarvoisesti?

Seuraava kirjoitukseni leimaa minut varmasti rasistiksi niiden mielestä, jotka eivät osaa kunnolla ymmärtää lukemaansa. Otan sen riskin, koska fiksut ihmiset kuitenkin ymmärtävät mitä kirjoituksellani ajan takaa, ja uskon, että suurin osa lukijoistani kuuluu siihen kategoriaan. Haluan siis painottaa sitä, että kirjoitukseni kritiikki suuntautuu Suomen päättäjiin, ei maahanmuuttajiin. Minä pidän kaikkia ihmisiä samanarvoisina, siksi myös toivoisin, että kaikkia kohdeltaisiin niin.

Olen jo vuosikausia ihmetellyt ja kummasttelut Suomen valtion tapaa "suosia" maahanmuuttajia. Heille järjestyy tuota pikaa asunto, huonekalut, auto ja tietenkin mukava summa rahaa kuukausittain pankkitilille. Kun he ovat vailla jotain, se heille järjestyy, jotta heillä olisi hyvät edellytykset uuteen elämäänsä vieraassa maassa. Tämän kaiken eteen heiltä ei vaadita mitään. Toisin on suomalaisen yh-äidin laita. Hän raataa niska limassa pienellä palkalla saadakseen lapsilleen ruuan pöytään, tekee suorastaan ihmetekoon verrattavia asioita rahojensa kanssa, jotta ne riittävät joka kuukausi perustarpeisiin. Kun tämä äiti marraskuussa huokaisten katsoo nukkuvien lastensa unenpunaisia poskia, ja kävelee seuraavana päivänä sosiaalitoimistoon pyytääkseen apua joulun järjestämiseen lapsilleen, ja apu häneltä evätään, voitte uskoa miten hänen uskonsa järjestelmään on tipotiessään. Hän palaa kotiin, ja raskain mielin näpyttelee pomolleen tekstiviestin, jossa lupaa tehdä jokaisen viikonlopun, tuurata jokaisen sairasloman, ja olevansa vapaa-ehtoinen ylitöihin kuukauden ajan. Hän on jo valmiiksi väsynyt, mutta lastensa eteen hän voi kärsiä vielä vähän.

En tokikaan ole vihainen maahanmuuttajille, eipä se heidän vikansa ole, että järjestelmä kusee.  En ole vihainen siitäkään, että jotkut heistä käyttävät tätä järjestelmää häikäilemättä hyväkseen saadaakseen siitä kaiken mahdollisen hyödyn irti. Ihminen ajaa omaa etuaan, jos kaikki tuodaan tarjottimella eteen, niin harva siitä kieltäytyy, minä en ainakaan kieltäytyisi. Jos joku antaisi useimmiten kun pyydän jotain, niin tokihan pyytäisin aina lisää. Kukapa meistä ei.

Mielestäni ei olisi väärin vaatia maahanmuuttajia tekemään jotain sen eteen, jotta he saisivat kaikki edut. Suomen kielen kurssi olisi ainakin oltava pakollinen, koska ilman suomen kielen osaamista on hankala lähteä hakemaan töitä tai opiskelupaikkaa. Samoin ehkä myös suomalaisen kulttuurin kurssi voisi olla paikallaan, jotta sopeutuminen olisi kaikkien kannalta helpompaa. Kurssien jälkeen he olisivat sitten saman työvoimatoimiston väkeä kuin muutkin suomalaiset työttömät, samoilla etuuksilla ja samoilla lähtökohdilla. Samat työvoimapoliittiset kurssit, samat työnohjaukset, samat karenssit. En usko, että nykyään enää jätetään ulkomaalaisia palkkaamatta vain heidän erimaalaisuutensa tähden. Tärkeämpää kuin syntyperä työantajalle, joka ajattelee yrityksensä tulevaisuutta, on työntekijän asenne, motivaatio sekä osaaminen. Ei se, missä maassa hän on sattunut syntymään.

Samoin myös jokaiselle ihmiselle olisi taattava apua silloin kun sitä tarvitsee. Kun ihmisellä on hätä, pitäisi sosiaalityöntekijän nostaa katse "normeistaan" ja myöntää harkinnanvaraista tukea, kun tilanne sitä lyhytaikaisesti vaatii. Niin maahanmuuttajille kuin myös supisuomalaisille. Kun jokainen asukas saa samanarvoisen kohtelun, kun jokaista autetaan sen verran kuin inhimillisyys vaatii, voivat kaikki olla tyytyväisiä ja onnelllisia ilman ylimääräistä huolta ja murhetta päivittäisistä raha-asioista. Ainakin jouluna.

13 kommenttia:

  1. Mikään ei minusta olisi niin suuri kunnianosoitus äideille, kun antaa heille heidän työstään ja uhrauksestaan työelämää ajatellen ihmisarvoinen palkka. Ikävä kyllä päättäjämme ovat sitä mieltä, ettei äitiys ole merkittävä asia.

    VastaaPoista
  2. Olet Elise aivan oikeassa. Tällä hetkellä kuopukseni kanssa kotona ollessani saan vähemmän rahaa kuin jos olisin työtön. Jossain mättää, mutta missä?

    VastaaPoista
  3. Suomea pidetään tasa-arvoisena, ei-rasistisena ja täydellisenä maana. Tässä maassa on niin paljon korjattavaa että ei tosikaan. Yksinhuoltajista en osaa sanoa koska ei ole henkilökohtaista kokemusta mutta maahanmuuttajista voin kertoa sen mitä tiedän maahanmuuttajan avovaimona.

    Maahanmuuttajiakin kohdellaan eriarvoisesti. Joidenkin maiden kansalaiset tai vaikkapa tiettyihin uskontoryhmiin kuuluvat saavat erilaisia ja monesti parempia etuja kuin toiset. Olen kuullut satelliittitv:stä jotta voidaan katsoa kotimaan uutisia ja puhelinrahoista jotta voidaan puhua kotimaahan.
    Oma mieheni on Englannista ja puhuu äidinkielenään englantia. Hänelle annettiin omaan kotiin huonekalujen hankkimista varten kokonaista 200€. Sillä piti saada sänky patjoineen, kirjoituspöytä, tuoli, mikrouuni, kahvinkeitin, astiat, petivaatteet ja kaikki muu sellainen joita tarvitsee kodin perustamiseen ihminen jolla ei ole muuta kuin matkalaukullinen vaatteita.
    Hän ei ole saanut tulkkausapua jokapäiväisten asioidensa hoitamiseen koska Suomessahan "kaikki osaavat englantia". Tämä ei suinkaan pidä paikkaansa. Hänelle on jopa lyöty virastossa luuria korvaan asiakaspalvelijan kieltäydyttyä puhumasta englantia hänen kanssaan.
    Työttömän maahanmuuttajan on suositeltavaa mennä maksuttomalle suomenkielen kurssille. Näillä avomieheni on ollutkin. Usealla sellaisella, joista ei ole ollut sanottavaa hyötyä. Kovakalloisena se kieli vain ei tartu päähän monista yrityksistä huolimatta. Virastoissa asioiminen on edelleen vaikeaa 10 maassa asutun vuoden jälkeenkin. Mitään lomakkeita on turha odottaa omalla äidinkielellä, eikä täyttöapua saa jos on yksinäinen mies ja kielen oppiminenkin on vaikeaa.
    Työvoimatoimisto on pallotellut vuosia tiskiltä toiselle. Kolmen-viiden maassaolovuoden jälkeen viranomaiset olettavat että maahanmuuttaja on "sopeutunut" eikä apua enää saa niin jouheasti kuin ennen. Ja niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, monet työnantajat tai työnantajien edustajat ovat aika rasistisia. Vaikka työkokemusta olisi enemmän kuin suomalaisella hakijalla niin rannalle jäät ruikuttamaan etenkin jos suomenkielen taito on huono. Avokkini on tehnyt 20 vuotta autonkuljettajan töitä kotimaassaan, mutta täällä häntä ei palkattu kaupungin busseihin. Hän teki tästä valituksen työvoimatoimistoon. Häntä ei myöskään palkattu englanninkieliseen päiväkotiin koska suomenkielen taito oli liian heikko. Jossain vaiheessa olin työvoimatoimiston pompotteluun niin suivaantunut että lähetin siitä työvoimaministeriöön valituksen.
    Nykyisin miehellä on töitä, mutta rasismi ei suinkaan ole kuollut. Työpaikalla on esimiehiä joilla on selkeän rasistisia käyttäytymistapoja. Mies ei kuitenkaan tee asialle mitään koska pelkää potkuja.
    Että sanoisin että ei se kaikilla maahanmuuttajillakaan ole ihan helppoa. Ja kaikki tämä tietenkään väheksymättä yksinhuoltajaäitejä. Sympatiani ovat toki myös heidän puolellaan.

    VastaaPoista
  4. Rhia, erittäin ikävä kuulla tästä asian toisesta puolesta. Suomi on lomakkeiden ihmemaa, jos et osaa täyttää lappuja tai jos sinulla ei ole mukanasi työvoimatoimistoon nipullista A4:sia, olet ongelmissa, olit sitten maahanmuuttaja tai suomalainen. Mielestäni toimintatapoja pitäisi järkeistää, ja taata sama apu jokaiselle, pelattaisiin samoilla säännöillä. Luulisi helpottavan jokaisen elämää, kun jokaiselle taattaisiin samanarvoinen kohtelu ja oikeus samoihin palveluihin.

    Toisaalta tämä kansalaisuusasia on hieman vaivannut minuakin. Tuntuu, että jos et saavu maahan esim. Iranista, Irakista, Kosovosta jne. niin olet vähän vähemmän maahanmuuttaja. Aivan kuin suoraan oletettaisiin, että henkilö joka saapuu vaikka sieltä Englannista osaa kyllä hoitaa asiansa vähemmällä avulla kuin henkilö joka saapuu Irakista. Hämmentävää.

    Suomessa on paljon asioita, joita pitäisi nostaa tapetille. Vaikka asiamme ovat suhteellisen hyvin, niin parannettavaakin löytyy roimasti. Toivotaan, että parannuksia saammekin, mutta sekin vaatii meiltäkin avoimuutta ja kykyä tuoda epäkohdat esiin. Suomessa kun vieläkin on vallalla käytäntö, että hiljaa vain purnataan :D

    VastaaPoista
  5. Ymmärrän oikein hyvin mitä tarkoitat. Vähän aikaa sitten tuli teeveessä että sosiaalitoimisto oli jossakin päin suomea myöntänyt esimerkiksi kolmeksi vuodeksi automaattisen toimeentulotuen maahanmuuttajalle. Lain mukaan jokaisen tukea saavan pitäis joutua yhtälailla käymään joka ikinen kuukausi sama paperisota läpi. Toisin on maahanmuuttajien kohdalla.

    VastaaPoista
  6. Jeps, itse pizzerian työntekijänä olen nähnyt myös miten maahanmuuttajat saavat erinäisiä etuja.

    Vuosi sitten tässä lähistöllä asui jostain päin Afrikkaa muuttaneita mamuja. Heillä oli aina uusimman muodin mukaiset vaatteet, soittimet ja uusimmat puhelimet, joilla sitten maksettiin tilattu pizza.
    Hyvä että he juuri ja juuri osasivat suomea ja minä jouduin monesti myös näppäilemään heidän uusimpaan kosketusnäyttöpuhelimiin sen numeron mistä saa tilattua sitä pizza, edes itselläni ei sellaista puhelinta ollut. Eikä ole kyllä vieläkään. Ja varmasti eivät itse maksaneet puhelinlaskujaan ja näin ollen pizzojaan.

    Sitten tässä työssä näkee myös ne jotka oikeasti tarvitsisivat tukea, silloin kuin ketjumme alennuskuponkeja postissa silloin tällöin jaetaan, niin monet alueen "köyhistä" tulee käyttämään melkeinpä ne kaikki kupongit. Vaikkeivat välttämättä pitäisikään siitä tuotteesta minkä saa, mutta kun on välillä kivempi syödä jotain muuta kuin kaurapuuroa.

    Mutta kyllä tässä työssä näkee sitten niitäkin maahanmuuttajia joilla on työpaikka ja omalla työllä ansaitut rahat :)

    Ja haluan vielä sanoa, etten ole mamuille vihainen näistä tuista, valtio vain voisi tosiaan miettiä mihin sitä rahaansa syytää.

    VastaaPoista
  7. Kirjoitat ihan asiaa.
    Satun itse asumaan Helsingissä, siellä missä näkee ja asuu paljon maahanmuuttajia. Heillä on aina hienot vaatteet yllä, ei heitä näe koskaan vanhoissa ja likaisissa vaatteissa, toisin kuin joitakin työttömiä suomalaisia.. Heillä on hienot puhelimet ja upouudet soittimet. Satuin lukemaan kerran aiheesta jossakin sivustolla, jossa oli keskustelua maahanmuuttajien tuista. Miten heille tosiaan myönnetään suunnilleen kaikkeen rahaa, heille järjestyy asunnot ym. Kerran törmäsin rappukäytävässä kahteen tätiin (joista toinen kantoi uutta tietokonetta sylissään), jotka kyselivät, mahtaako joku maahanmuuttaja sukuniminen asustaa kyseisessä rapussa. Vastasin, että asuupa hyvinkin, ja samalla kysyin, mistä he ovat? Sosiaalitoimistosta. Kun sitten myöhemmin oma tietokoneeni hajosi, ja kysyin tt-toimistosta, että voisivatko he auttaa minua uuden, mutta käytetyn näytön hankinnassa, vastaus oli kielteinen. Mietin vaan, millaisilla syillä maahanmuuttajille myönnetään nuo kaikki..

    Suomen valtio tosiaan kusee.

    VastaaPoista
  8. Nämä tarinat ovat juuri niitä, jotka pistävät oikeudenmukaisen vereni kiehumaan! Sitä paitsi, jos Suomi haluaa kansainvälistyä sekä saada siihen myös suomalaisten asukkaiden tuen, olisi nyt nopeasti muutettava maahanmuuttajien linjauksia normaalimpaan suuntaan. Ymmärrän ihan hyvin, että eriarvoinen kohtelu herättää närää, ja jopa suoranaista vihaa, joka valitettavan usein kohdistuu maahanmuuttajiin eikä Suomen valtioon, mihin sen pitäisi kohdistua.

    VastaaPoista
  9. Näin se tosiaan menee. Toivottavasti tulevaisuus toisi mukanaan muutoksen tähän asiaan.

    VastaaPoista
  10. Hei. Haluaisin oikaista muutaman asian:

    Ensinnäkin, suomessa JOKAINEn, on sitten maahanmuuttaja tai kansalainen, saa tasan saman toimeentulotuen. SEn määrää täällä LAKI. Ymmärättekö ihmiset, sosiaalitädit ihan aikuisten oikeasti ovat lakiin sidottuja, perustoimeentulotukea EI voi määräillä mielivaltaisesti uskonnon, kansallisuuden tai ulkonäön perusteella.

    Toiseksi, iso osa maahan muuttajista tulee suomeen toisesta valtiosta, joissa he ovat saattaneet käydä töissä jossain ja asua ilmaiseksi pakolaisleirillä. Esim. Vietnamin pakolaisia oli aikoinaan paljon Hong KOngissa leireillä odottamassa pääsyä muihin maihin ja kävi töissä. No kun käy töissä, saa rahaa, eikä se kulu elämiseen, mitäs rahalla ostetaan? Vaatteita, tv, puhelin jne. Eikä hullukaan jätä omalla rahalla ostettua tavaraa jälkeensä, kun lopulta pääsee muuttamaan johonkin pakolaisen statuksella. Voi tuoda jopa monen vuoden säästöt mukanaan.

    Kolmanneksi, sosiaalitoimessa on niin sanottu harkinnan varainen toimeentulotuki, jonka myöntäminen ja perusteet ovat valitettavan paikkaunta- ja virkailija kohtaisia, se kun on harkinnan varainen. Tämän tuen ansiosta jotkut ehkä saavat uuden tietokoneen, mutta myös moni suomalainen yh äiti vaikkapa kahden viikon virkistysloman itselleen ja lapsilleen vuosittain jonnekkin. Tämän tuen käytössä esiintyy vääryyksiä ja tarpeetonta pihistelyäkin, tämä myönnettäköön.

    Neljänneksi, moni maahan muuttaja tekee hullun lailla töitä, olen itse töissä tutustunut maahanmuuttajiin, jotka tekevät kolema työtä putkeen, aloittaen aamuöllä ja lopettaen keskiyöllä. Heillä on toisenlainen asenne työhön kuin suomalaisilla ja usein sitä sukuakin elätettävänä siellä jossain köyhemmissä oloissa. He ajattelevat rahan ja työn ihan eri lailla kuin moni suomalainen. Eli jos joku työskentelee aamuyöt vaikka siivoojana, päivät pizzeriassa ja illat taksikuskina, johan siitä voi syntyä tulot jolla ostellaan niitä puhelimia ja kalliita vaatteita.

    Viidenneksi, oletus siitä, että maahanmuuttajan elintaso on automaattisesti tuilla maksettu, on rasistinen, koska se sisältää ajatuksen laiskasta, työhön haluttomasta/liian typerästä ihmisestä, joka haluaa loisia rikkaampien nurkissa.

    Kaikissa ihmisryhmissä on toki kaikenlaisia yksilöitä, mutta ei saa yleistää. Voisinhan minäkin nyt näiden kirjoitusten perusteella vetää melkoiset yleistykset suomalaisten asenteista maahanmuuttajin, vaikka se ei varmasti vastaisi kaikkien käsityksiä.


    Lopptulemaksi: Perustukia suomessa saa jokainen saman verran.Sosiaalitoimisto ei taatusti maksa maahanmuuttajien koko elintasoa. Harkinnanvaraisessa toimeentulotuessa ne vääryydet tapahtuvat, jos ovat tapahtuakseen.

    Mistäkö tiedän: Äitini on sosiaalityöntekijä, tiedän tasan miten sidottu hän on lakiin ja usein itsekin vihainen kun ei voi auttaa oman järkensä mukaan kaikkia. Niitä tuskailuja kun on tullut eräskin kuultua kotona työpäivän perään...

    VastaaPoista
  11. Kysehän olikin nimenomaan siitä, että maahanmuuttajat yleisesti ottaen saavat sitä harkinnanvaraista tukea tietokoneisiin, puhelimiin, ajokortteihin, autoihin jne. Se on toisaalta sama mistä se tuki tulee, mutta enemmän on enemmän, vaikka sen laskisi millä laskurilla.

    Ja kukaan ei ole sanonut, ettei iso osa maahanmuuttajista tekisi töitä, pointti ei ollut rasistinen, vaan pointti käsitteli oikeudenmukaisuutta.

    Jos tekstissäni on jotain mielestäsi väärää, niin ilmoita minulle kohdat, selvennän ne sinulle mielelläni :) Nimittäin nuo luettelemasi kohdat eivät liittyneet juurikaan minun tekstisisältööni.

    VastaaPoista
  12. Jendina: Tarkoitus ei ollut kommentoida tekstiäsi vaan näitä kommentteja täällä. Ärsyttää niin hirveästi, kun "paha sossu" saa aina haukut kun tulee maahanmuuttajien elintasosta puhe.

    Halusin oikaista sen yleisen harhan, että maahanmuuttajilla on salaisesti jotenkin eriarvoinen kohtelu täällä, kun tietääkseni niin ei ole. Myös harkinnanvaraiseen toimeentulotukeen on olemassa laikisääteiset perusteet, mitä myönnetään ja kenelle. Ne ovat vain sen verran löysemmät, että virkailijoille jää tulkinnan varaa ja siksi voi toisinaan olla eriarvoiselta tuntuvaa kohtelua.

    Tarkistin muuten eilen tämän asian äidiltäni ja hän myöskin sanoi, että ei ole mitenkään mahdollista, että rehellinen ihminen saisi tuollaisen elintason pelkillä tuilla, että on uusin älypuhelin, merkkivaatteet, kallis auto tms.

    Eli kyllä ne on ihan omalla työllä ansaittu tai sitten rikollisilla keinoilla, mutta niitä systeemin huijaajia kyllä löytyy ihan kantaväestöstäkin.

    Haluan uskoa, että suurin osa suomalaisista virkamiehistä hoitaa työnsä rehellisesti ja oikeudenmukaisesti, ketään suosimatta ja omaa järkeään kuunnellen.

    En siis tarkoittanut kritisoida tekstiäsi Jendina tai väittää sitä rasistiseksi, vaan sitä täällä kommenteissa ollutta lähtöajatusta, että maahanmuuttajien elintason on pakko olla sossun maksama.

    Sosiaalityöntekijän lapsena olen kuullu äidin puhuvan yleistasolla niin paljon siitä, miten vähän hän voi lain sitomana tehdä kenekään hyväksi loppupeleissä, että siksi ärsyttää tämä yleinen luulo siitä että soiaalityö vetää eri linjaa maahanmuuttajille kuin kantaväestölle.

    Anteeksi siis kommenttien kärkäs sävy.

    VastaaPoista
  13. Hyvä että asiasta saadaan aikaan keskustelua, ja erilaisia näkemyksiä.

    Rupean kallistumaan koko ajan enemmän ja enemmän Vihreiden linjaamalle kansalaispalkalle, joka lopettaisi koko etuuksien ihmettelyn ja kannustaisi myös työntekoon. Silloin ei kukaan voisi sanoa saavansa liian vähän tai ei ollenkaan.

    VastaaPoista

Kaikki kommentit maan ja taivaan väliltä tervetulleita, kiva jos jätät merkin käynnistäsi :)