Kristitty vs. Pakana

"Sä et pääse taivaaseen!" Kaverini oli oikeasti aivan järkyttynyt ja huolissaan, kun kuuli, että en allekirjoita kaikkia kristillisyyden perusoppeja, ja olen kyseenalaistanut oikeastaan koko kirkon arvovallan. Hän itse taas uskoo Jeesuksen olevan Jumalan poika, ja että Jumala, rakas isämme, heittelee tottelemattomat lapsensa säälimättömästi tulimereen, jos lapsi ei usko kaikkeen, mitä raamatussa kerrotaan. Minä taas en usko, että kukaan rakastava isä viskoisi lapsiaan helvetin kadotukseen, vaikka nämä nyt sitten kuinka kapinoisivat ja kiukuttelisivat isänsä arvovaltaa vastaan.

Oma uskoni on niin suuri sekoitus kaikkea mahdollista, että voisin hyvinkin perustaa uuden uskonlahkon, ja elellä seurakuntalaisteni maksamilla tukirahoilla leveästi hymyillen ja rakkautta jakaen. Vuoden suurin juhla olisi keskikesällä järjestettävät Keijukarkelot, joissa kunnioitettaisiin luonnonhenkien läsnäoloa kokoontumalla yhteen ja laulaen huonoja suomi-iskelmiä pienissä sievissä. Vapaa-ajalla seurakuntalaiseni kasvattelisivat yrttejä ja yrittäisivät valokuvata keijuja puutarhassaan. Lauantaisin jokainen tarkistelisi oman maan omenoista käytetyt viinipönikkänsä, ottaisi pari pulloa nektaria mukaan, ja lähtisi tapaamaan muita seurakunnan kasvatteja.

Kristityissä ihmisissä tökkii eniten se, että he haluavat kaikkien uskovan samoin, eivätkä ymmärrä sitä tosiasiaa, että koska kyseessä on USKON asia, ei kukaan voi olla varma oman uskonsa oikeellisuudesta. Ja kuka määrittelee, kuka uskoo väärin? Ja mitä ihmettä, eihän kukaan voi edes uskoa väärin, koska kukaan ei edes tiedä, kuinka uskotaan oikein. Paitsi siis tietenkin kristityt.

Toinen asia, joka saa minut aina naureskelemaan partoihini on se, että kristityt ovat niin kovin kärkkäitä ottamaan isukki Jumalan oikeudet käsiinsä, ja tuomitsevat ihmisiä omin oikeuksin sinne kuuluisaan kadotukseen. Ja tuomitsevat muutenkin ihan kaiken yrittämättä lainkaan ymmärtää muita mielipiteitä kuin omia suppeita näkemyksiä elämästä. Tämän takia kristittyjen kanssa on äärimmäisen raskasta keskustella asiallisesti mistään, he eivät osaa argumentoida kuin raamatun lauseilla, ja kun jäävät alakynteen väittelyssä, alkavat he paasata siitä helvetin kadotuksesta, ja kuinka tällaiset vastarannankiisket joutuvat sinne väistämättä. Uskosta väittely on siis samanlaista soopaa yltiökristityn kanssa, kuin yrittäisit saada sokean näkemään 100 metrin päähän. Eli yhtä tyhjän kanssa.

Kaikesta huolimatta annan kristittyjen pitää oman uskonsa, enkä yleensä jaksa alkaa selitellä heille uskoani jälleensyntymisestä tai Isä Jumalan vaimosta, Äiti Maasta. Jos kuitenkin joudun uskoani puolustella, niin olen minäkin raamattuni lukenut, ja sivaltelen takaisin heidän omilla aseillaan, niillä jumalallisilla raamatunlauseilla, koska on mukava nähdä heidät häkeltyneinä :) Olen minä ilkeä pakana!